Hei kaikki ihmiset! Huomenna on Oulussa sellainen kummallinen tapahtuma kuin HV!-Rock. Se sijaitsee Lammassaaressa ja Hanna-Pirita (Gama-Kaeru) on nyt menossa sinne Team Pärvelön joidenkin tuotteiden kanssa. Sinne maksaa oikein liputkin 10€, mutta ainakin siellä on Limingan taidekoulu ja Team Pärvelö myymässä kaikkea ylihienoa kamaansa, joten lippu on hintansa arvoinen.
Otan mukaan ainakin kahta uusinta sarjakuvaamme, Herätys ja Ka!Lyhäreitä! Sen lisäksi koitan jos pöytään mahtuu vaikkapa pinssiä tai muuta kivaa, mutta ainakin Limingan taidekoulun julkaisuja pöydässä tulee olemaan. Lisäksi otan mukaan ilmaislahjuksia, JOS vaikka joku tulisikin paikalle kanta-asiakaskorttinsa kanssa (vaikka en siihen oikein uskokaan, sillä tapahtuma tuli näin yhtäkkiä puun takaa).
Joka tapauksessa, jos liikuskelette Oulun suunnalla, tulkaapa ihmeessä katsomaan meitä Lammassaareen. tapahtuma alkaa joskus 15:30.
Vi ses!
maanantai 23. elokuuta 2010
lauantai 21. elokuuta 2010
Helsinkiin 10.-12.9
Kuten jotkut tarkkasilmäiset ovat jo huomanneetkin, olemme jo useammassa postauksessa kertoneet että yritämme kovasti Helsingin sarjakuvafastivaaleille myymään, ja nyt VIHDOIN olemme saaneet vastauksen tähän asiaan. Vastaus kuului näin:
"Pienlehtitaivaassa on valitettavasti täyttä. Jos haluat silti mukaan festareille tarjoamme Teltasta (jossa tämän vuoden festarit pidetään) tiloja myös pienkustantajille. Teltassa pöydän koko on 2mx1m ja hinta 200€."
Valitettavasti kellään omakustanteita tekevällä ihmisellä tuskin on 200€ ylimääräistä rahaa laittaa siihen, että saa myydä tuotoksiaan joiden tuotto kattaa juuri ja juuri painokulut. Etenkin kun sarjakuvaseuran nettisivuilla sanotaan vieläkin että tilaa on, vaikka selkeästi tilaa ei näytä olevan. Jotenkin olen tykästynyt etenkin Desuconin tiedotukseen, jossa asiat lukevat nettisivuilla viimeistään parin päivän viiveellä, jos ei jo samana päivänä.
Mutta onneksemme hätä ei ole tämän näköinen. Sekä Hanna-Pirita (Gama-Kaeru), että Raakel (Nekotsume) ovat nykyään opiskelijoina Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla, jolla tulee olemaan oma pöytänsä Helsingin festareilla ja koulun opiskelijoina meitä jopa kannustetaan tuomaan omakustanteitamme myyntiin koulun pöytään. Joten jos haluatte saada ostettua Pärvelöiden sarjakuvia, tulkaa ihmeessä hakemaan niitä Limingan taidekoulun pöydästä! Siellä tulee olemaan myynnissä ainakin vanhaa kunnon Herätystä, Ka! Lyhäreitä ja jopa Raakelin Japanin matkapäiväkirja sarjakuvamuodossa!
Pöytätilan rajallisuuden vuoksi emme tälläkertaa voi ottaa mukaan muita tuotteitamme, mutta jos joku haluaa niitä erityisesti tilata festareilta noudettavaksi, voi hän laittaa mailia tähän osoitteeseen: hanna.pirita(miukumauku)gmail.com ja kuvat noista tuotteistamme löydätte täältä. Hinta tuotteilla tulee olemaan juuri tuo mikä netissä lukee.
Tulkaa siis kaikki kynnellekykenevät Hesan festareille, vaikka festarit itsessään nyt vähän (paljon) feilasivatkin hommansa ja tukekaa sitten edes meitä, vaikka festareiden tukemista emme tällä hetkellä hieman tuohtuneina suosittelekaan.
Ps. Ka! Lyhäreitä on yhä myynnissä sekä Helsingissä manga-kahvilassa, että Kauhajoen Info kirjakaupassa. Kaikki jotka kyseisiin puljuihin siis pääsevät, menkää ihmeessä sieltä kalastamaan omat kappaleenne.

Tunnisteet:
Helsingin sarjakuvafestivaali,
Herätys,
Ka Lyhäreitä,
Limingan taidekoulu,
Team Pärvelö
maanantai 2. elokuuta 2010
Vähäx ollaa feimei!!1
Ollaan nimittäin niin feimejä että päästiin Kauhajoen lehteen...
Okei... ei se niin hienoo oo kun ottaa huomioon Kauhajoen koon, mutta ihan hauskaa se on saada mitä tahansa tunnustusta ja julkisuutta. Ainaki meidän sukulaiset saa nyt sanoa että "Kattonny tuo on se meidän likka." ja olla ylpeitä.
Ihan vaan koska teitä kuitenkin kiinnostaa ja kun oletan että ette kaikki tilaa Kauhajoen lehteä, skannasimme tuon mahtavan lehtijutun että pääsette näkemään kauneutemme ja kauheutemme sen koko loistossa.
Klikkailkaa kuvaa jos haluatte nähdä tekstinkin, kas kun pienensin sitä vain sen verran että teksti vielä näkyy. Mutta kuten huomaatte, oikein etusivua koristivat kauniit pärstävärkkimme.
Eipä tässä kai muuta kuin että terveisiä vain kaikille. Olemme yrittäneet saada pöytää Hesan sarjisfestareilta mutta asiasta ei ole kuulunut nyt oikein vielä mitään että kattoo nyt pääsettekö silloin ostamaan esimerkiksi Raakelin kaunista Japonian matkakertomussarjista!

Gama-Kaeru,
KaLyhäreitä,
Kauhajoki,
Nekotsume,
Pontso,
Susapp
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)