perjantai 18. heinäkuuta 2008
Tämä on otsikko
Olen tämän blogin kolmas jäsen. Minut tunnetaan nimellä Pontso, joskin käytän sitä vain tässä ja dA:ssa. Muualla minua ei sitten tunnetakaan, koska en ole saanut aikaan laittaa kuviani minnekään näytille. Oikeastaan niitä ei ole kunnolla edes dA:ssa, koska päivitän sitä niin huonosti.
Harrastan, rakastan ja opiskelen 2- ja 3D tietokonegrafiikkaa. Suurin rakkaudenkohteeni on värioppi, seuraavana ihmisten kasvot ja niiden anatomia. Teenkin liikaa ihmeellisen värisiä muotokuvia, kannattaisi varmaan tehdä vaihteeksi jotain muuta. Lisäksi pidän kovasti puista.
En pidä viivoista, eivätkä viivat pidä minusta, joten en juuri tee omaa linearttia (vaan ohitan omissa töissäni kokonaan vaiheet luonnostelu ja piirtäminen ja hyppään suoraan värittämiseen, koska se on kivaa). Värittelen sitten näiden muiden (Nekotsume ja Gama-Kaeru) piirustuksia.
Anime- ja manga-aiheisten tapahtumien yhteydessä tulette varmaan näkemään minulta eniten juuri noita Nekotsumen ja Gama-Kaerun kuvien värityksiä, omat työni kun harvoin liittyvät mitenkään mangaan tai animeen. Naruto-fanarttia tosin löytyy jonkin verran.
tiistai 15. heinäkuuta 2008
Ugh.
Olen siis sellainen Pärvelö, joka kulkee netissä nimellä Gama-Kaeru, kavereiden kesken Kaeru. Minä taidan olla meistä se, joka on maanisin sarjakuvien suhteen, sillä suurin unelmani on piirtää joskus hamassa tulevaisuudessa oma pidempi seikkailusarjakuva. Suomi on tosin pieni maa sarjakuvalla elämiseen, joten normaalisti opetan sarjakuvaa alakoululaisille, yläkoululaisille ja lukiolaisille kansalaisopiston kursseilla, omien opiskelujeni ohella.
Julkaisemisessa olen ollut aina laiska, mutta nyt, Team Pärvelön myötä aion tehdä muutoksen ja alkaa vihdoin yrittää julkaista enemmänkin omaa shittiäni. Toivottavasti suunnitelma toteutuu muunkin, kuin vain omakustanteiden osalla.
Omia fanituksen kohteitani sarjakuvissa, animessa ja muussa ovat miehet. Sellaiset oikein miehekkäät miehet, jotka mielellään saisivat olla hieman pahiksia. Sellaiset kuin Wolverine! Asia, mitä taasen inhoan yli kaiken, ovat furryt, ja etenkin furry-porno. Eläin ja ihminen yhdistettynä... ei minun juttuni. Lisäksi pidän niin sarjakuvissa, kuin elokuvissakin, kauhusta ja väkivallasta, mikä sopii jotenkin aivan täydellisesti sivutyöhöni lasten kanssa. ^___^; Lisäksi psykologisesti haastavat juonet saavat mielenkiintoni heräämään heti.
Sarjakuvien lisäksi harrastan cosplayta. Osaan onnekseni tehdä itse pukuni, joten en joudu piinaamaan kanssaihmisiäni, ja lisäksi voin auttaa muita heidän pukujensa kanssa. Lisäksi seuraan mielelläni muodin uusimpia tuulahduksia, sillä miten sitä muuten pystyisi aina olemaan mahdollisimman epämuodikas?
Muuta en nyt juuri keksi itsestäni kerrottavaksi, mutta ainahan voin käydä lisäilemässä asiaa tähän blogitekstiini, joten eiköhän tämä jo riitä tätä lajia. Lisää stuffia minusta, sekä tyylinäytteitä löydät dA-galleriastani. Suosittelen katsomaan.
lauantai 12. heinäkuuta 2008
Tervehdys
Minä olen se pärvelö, joka netissä kulkee nimellä Nekotsume. Kuvailisin itseäni elämäntapa-animefaniksi noin vuodesta 2005 lähtien. Kuten Kaeru aiemmin mainitsikin, olen myös suuri yaoin/shounen ain ystävä. Koska aion toivon mukaan jo tulevassa Desuconissa aloitella uraani doojinshi-piirtäjänä julkaisemalla jotain pientä kivaa, mahdollisia lukijoita kiinnostanee millaista materiaalia odotettavissa on. Ehkä vastaus löytyy kiinnostuksistani?
Fetisseihini kuuluu muun muassa liian pitkät miehet, vähän liian nuoret pojat sekä demonit (tai mitkä vain joilla esiintyy teräviä hampaita ja kynsiä ja viirusilmiä X’D). Pidän kyllä myös heteromeiningistä ja yurista/shoujo aistakin, mutta näillä alueilla olen harvemmin törmännyt minua miellyttävään materiaaliin… (Ehkä pitäisi tehdä joskus itse?) Yleisesti ottaen pidän seme-hahmoista eniten…tai sitten sememäisistä.
Harrastan myös innokkaasti cosplaytä ja yleistä oudosti pukeutumista sopivien tekosyiden varjolla. Työn alla on myös oppia kunnolla ompelemaan, etten joutuisi kuormittamaan Pontsoa ja Kaerua niin paljon… XD Pelaan myös mielelläni mättöpelejä ja väittäisin jopa olevani niissä muutamassa suosikissani hyvä. Sosiaalinen elämäni tapahtuu netin lisäksi lähinnä Yamassa, Helsingin Yliopiston Anime ja MAnga-yhdistyksessä.
Lopuksi sanottakoon, että jos haluatte minusta jokseenkin kattavan kuvan animefandomin suhteen, kannattaa käydä katselemassa deviantART-sivuani ja muita linkkejä!
tiistai 8. heinäkuuta 2008
Desucon, desu~
Juuri tämä suuri päätöksemme alkaa myymään taidetta ajoi meidät siihen ratkaisuun, että päätimme perustaa blogin. Tämän blogin tarkoitus on kertoa teille, rakkaat 2,3 lukijaamme, mistä meidät löytää ja osoittaa teille mistä voitte löytää deviantArt-sivustomme. Siellä on sitä oikeaa taidetta vaikka muille jakaa, joten käykääpä katsomassa.
Voisin hieman kertoa teille myös Team Pärvelön synnystä, sillä eikös kaikki historiallinen ole aina mielenkiintoista. Noh, tarinahan menee niin, että vuonna 2006 neljä kaverusta, joista kaksi olivat Kaeru ja Nekotsume, lähtivät autolla Helsinkiin Animeconiin. Heillä piti olla yöpymispaikka tiedossa, mutta useamman surkean sattumuksen jälkeen kaverukset huomasivat, että heillä ei ollutkaan minkäänlaista yöpaikkaa. Noh, kaverukset menivät legendaariselle huoltoasemalle, Keimolanportille, ja yöpyivät kaikki neljä samassa henkilöautossa. Nuo kaksi yötä, mitkä kaverukset viettivät Keimolanportin varjeluksessa olivat erittäin täynnä naurua ja huonoja ideoita, ja kukaan ei nukkunut kunnolla. Ehkä osittain myös unettomuuden seurauksena syntyi idea Team Pärvelöstä ja loppu onkin jo historiaa.
Tässä vaiheessa pienet esittelyt voisivat olla paikallaan, mutta luulen, että siinä vaiheessa kun muutkin meistä saavat käsiinsä blogimme avaimet, he voivat hoitaa esittelynsä itse. Kirjoitan nyt kuitenkin teille lyhyet selvitykset siitä, mitä kukakin meistä tekee.
Aloitetaan tärkeimmästä:
Pontso on meistä se, joka osaa kaiken. Hän on ilmiömäinen värittäjä, eikä piirtäminenkään ole hänelle este. Pontso värittää omien töidensä lisäksi myös meidän kahden muun pärvelön printit, sillä omat taitomme eivät värittämisen suhteen ole tarpeeksi ammattimaisia. Pontso on meistä myös se, joka tietää eniten tietotekniikasta, joten kuvien editoinnissa ja muussa on Pontson apu aina tarpeen.
Nekotsume... Nekotsume on lineart-spesialistimme, hän osaa tehdä todella hyviä ja realistisia asentoja, eikä hänen kuvistaan puutu myöskään liikettä. Nekotsume tunnustautuu suureksi yaoi-faniksi, joten hänen töissään tullaan varmasti vielä jatkossakin näkemään sitä ihanaa aitoa poikarakkautta. Joidenkin fanityttöjen harmiksi Nekotsume pitää kuitenkin enemmän vanhemmista ja miehekkäistä miehistä, kuin niistä ihkuista bishouneneista.
Gama-Kaeru, kavereiden kesken Kaeru, piirtää mitä päähän pälkähtää ja haaveilee tulevansa vielä joskus suureksi ja mahtavaksi sarjakuvapiirtäjäksi. Kaerun suurin saavutus tähän mennessä mahtaa olla "Tarina silakannäköisestä miehestä", jonka voitte käydä lukemassa allekirjoittaneen deviantArt-galleriasta. Lisäksi Kaeru opettaa lapsille sarjakuvaa ja leikkii olevansa hyvä kehittelemään goreja juonia sarjakuviin.
Eiköhän siinä ollut tarpeeksi tavaraa ensimmäiseen turinaan. Kuulemisiin, sanoi mummo kun katsoi lahjahevosen suuhun.